Blogin sivut

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Eduskuntavaaleihin tasan kolme viikkoa, jännitys nousee :)

Ketä sitten oikein pitäisi äänestää, ja merkitseekö puolue jotain vai pelkästään ihminen.. Tässä omia ajatuksiani..

Minusta molemmilla on väliä sekä puolueella että ihmisellä. Voittaja puolueesta tulee pääministeri puolue, jolla on suurimmat vaikutukset tulevaan hallituskauteen. Puolue sitten taas koostuu henkilöistä, jotka yhdessä muodostavat eduskuntaryhmän, eli henkilölläkin on väliä!!

Näin keskustalaisena, puoluetta ei tarvitse miettiä, se on jo selvillä. Eli vaihtoehdot kapenevat neljääntoista ehdokkaaseen. Viime metreille minulle on jäänyt 3 ehdokasta, joista päätöksen teen sitten varmasti vasta vaalipäivänä FIILIKSELLÄ :)

Miksi olen valinnut puolueeksi keskustan? Siihen on helppo vastata, haluan että Suomessa on mahdollisuus asua siellä, missä jokaisella on paras olla, esimerkiksi minulle se on maaseudulla, kuitenkin kohtuullisen matkan päässä kaupungista. Toiseksi suomalainen puhdas ruoka on tärkeää, tästä syystä meidän pitää mahdollistaa maatalouden kannattavuus Suomessa. Kolmanneksi, en usko suuruuden ekonomiaan, keskittämisellä ei Suomea laiteta kuntoon. Liian suuret kaupungit ja organisaatio muuttuvat kankeiksi kuin isot laivat. On parempi pysyä vähän pienempänä ja nopealiikkeisenä. Neljänneksi ympäristöstä huolehtiminen on tärkeää, meidän tulee jättää ympäristö parempaan kuntoon kuin me itse ollaan se saatu ja tästä ei voi tintiä! Viidenneksi, jokainen on tärkeä tulotasoon tai koulutukseen katsomatta. Vahvempien tulee pitää huolta heikommista, siinä on koko yhteiskunnan perusta. Vielä viimeiseksi, Suomen kilpailukykyä on parannettava, jos halutaan säilyttää tämän hetkinen hyvinvointitaso. Kohtia voisin luetella aika monia, mutta tässä nyt mitä sunnuntai päivällä tuli mieleen.

Sitten ehdokkaan valitsemisesta, haluan että jollain tavalla tunnen ehdokkaan, haluan että olen saanut hänen kanssaan vaihtaa vähintään muutaman sanan. Haluan että ehdokkaan arvomaailma on lähellä minun arvomaailmaa. Haluan myös että ehdokkaan ulosanti on hyvää, että hän saa eduskunnassa äänensä kuuluviin. Haluan myös että ehdokas pitää huolta itsestään, työ eduskunnassa on rankkaa. Sukupuolelle, iällä tai koulutuksella ei ole väliä, toki jonkin alan koulutus on hyvä olla, koska se kertoo mielestäni sinnikkyydestä, sitä pitää olla paljon.

Seuraava päivitys aiheesta sitten vaalien jälkeen, siihen asti jännitetään vaalitulosta:)

 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti