Blogin sivut

torstai 22. tammikuuta 2015

Uotilassa tulisi yläkoulun olla jatkossakin

Haluan nyt kertoa oman tämänhetkisen näkökulman Rauman kouluverkkoasiaan, kun se viime aikoina on niin kovasti kaikkia puhuttanut.

Olen tullut siihen päätökseen, että Uotila ansaitsee yläkoulunsa. Uotilassa on tällä hetkellä alakoulu väistötiloissa ja yläkoulu on tullut elinkaarensa päähän. Miksipä ei siis rakentaa sinne yhtenäiskoulua Uotilanrinteen valmiille tontille (kaukolämpö ym. infra valmiina). Tällä hetkellä alakoulu on 2sarjainen Uotilassa, uudessa koulussa sen jatkoksi tehtäisiin 4sarjainen yläkoulu. Näin oppilaita olisi suunnilleen saman verran ala- ja yläkoulussa ja yläkoulussa olisi tarpeeksi oppilaita siihen, että tuntiopettajat (esim. kotitaloudenopettaja) saisi tarpeeksi tunteja pidettäväksi. Nanun yhteinäiskoulusta ollaan opittu, että tuntiopettajille ei tahdo tunteja riittää, koska yläkoulun oppilaita ei ole riittävästi. Näin ollen Uotilan yläkouluun tulisi oppilaat Lapista, Kodisjoelta, ja Vasaraisilta sekä tietysti Uotilan alakoulun oppilaat. Kun alueella olisi toimiva koulurakennus, saataisiin varmasti Uotilan tyhjät kaupungin tontitkin myytyä ja koulu palvelisi kymmeniä vuosia tästä eteenpäin. Koulu olisi myös itäisellä puolella Raumaa asuvien ihmisten lähellä, eikä Lapistakaan tulisi liian pitkiä koulumatkoja lapsille.

Tämän lisäksi Nanun yhteinäiskoulu sellaisenaan kannattaisi lopettaa ja perustaa sinne ainoastaan yläkoulu. 2sarjainen yhtenäiskoulu toimii huonosti, koska aineopettajille ei riitä tunteja, eikä oppilaille saada valinnaisia. Myös eteläisen Rauman oppilaat pääsisivät tässä tilanteessa heitä lähimpänä olevaan ykäkouluun, eli Unajan, Kortelan ja Kourujärven alakoulun oppilaat. Lukio on jo huhuillut, että heiltä voisi saada kotitalousluokkatilaa, jos tarve vaatii. Nanun yhtenäiskouluun ei jatkossa enää otettaisi ekaluokkia vaan oppilaat siirtyisivät luontevasti Kariin, Normaalikouluun, Kourujärvelle tai Kortelaan. Samalla selviäisi myös eteläisen puolen ongelma liian väljistä luokista ja saataisiin jäljelle jäävät alakoulut tehokkaaseen käyttöön.

Otan tyhjenevään kiinteistöön voitaisiin Uotilan koulun rakennusprojektin ajaksi siirtää Uotilanrinteen oppilaat. Lukio jäisi siis ennalleen, heillä sopiviin tiloihin!!

Kun nämä kaikki loksahtaisivat paikoilleen, olen varma että taas joku seuraava koulu tulee väistötilojen tarpeeseen ja taas voitaisiin käyttää Otan koulua siihen. Näin vältyttäisiin kalliilta parakkiratkaisuilta jatkossa.

Vaikka uuden koulun rakentaminen onkin suuri investointi, niin se on tapa, jolla tiedetään että lapsilla on hyvät koulunkäyntipuitteet pitkälle tulevaisuuteen, rakennetaan siis kerralla kunnollinen koulu!!!

2 kommenttia :

  1. On aivan totta, että Uotilaan olisi järkevintä pitkän aikavälin kannalta rakentaa aivan uusi yhtenäiskoulu. Nanun koulusta pitää muistaa,
    että koulussa toimivat myös Ankkurin entiset pienluokat, joten alakoulun
    lakkauttaminen ei olisi aivan yksinkertaista. Itse näkisin asian niin, että
    alakoulu voisi olla Nanussa kaksisarjainen (tavallinen+pienluokka), jotta
    yläkoulun kokoa voisi kasvattaa. Täten yhtenäiskoulua voitaisiin edelleen
    kehittää. Nanun koulu voisi toimia myös tiiviimmässä yhteistyössä lukion kanssa
    niin tilojen kuin ehkä opetuksenkin kannalta. Kun lukion koko pienenee, vähenevät myös opettajien tuntimäärät. Otan koulu voisi osaltaan toimia alakouluna tai jopa yhtenäiskoulunakin, eikä uutta koulua välttämättä tarvitsisi rakentaa Pohjoiskehälle. Otan kouluhan on alunperin toiminut ala-asteena, joten siihen käyttöön se varmasti olisi edullisinta muuttaa. Tärkeintä kuitenkin on, ettei kouluverkkoa kehittäisi näin lyhytnäköisesti kuin tällä hetkellä asia vaikuttaa olevan.

    R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Siinä on erittäin hyviä pointteja, se oikeastaan täydentää todella hyvin tuota minun ideaani, koska jäin itsekin pohtimaan mitä Nanun pienryhmille kävisi. Nanuun saataisiin kuitenkin 3-sarjainen yläkoulu, kun alakoulu muutettaisiin 1-sarjaiseksi, jolloin esim. Unajan ja Kortelan oppilaat sinne ainakin mahtuisivat, eikä heidän tarvitsisi kulkea Uotilaan asti, ja Uotilan koulu säilyisi myös järkevämmän kokoisena, 5-sarjainen yläkoulu.

      Olen ihan samaa ajatellut tuon Otan koulun suhteen, että sopisiko se alakoulu käyttöön, kun se siinä on aikoinaan ollutkin ja vältyttäisiin pohjoisella puolella uudisrakentamiselta. Minulle on kuitenkin sanottu, että se on liian lähellä Normaalikoulua ja vaarantaisi sitä, ettei Norssiin saataisi oppilaita. Tiedä sitten miten käymään tulisi.

      Siitä olen täysin samaa mieltä, että liian lyhytnäköisesti kouluverkkoasioita pohditaan. Pitäisi olla pitkälle suunniteltu päämäärä ja sitten asetettaisiin selvät askelmerkit. Kaupungin taholta minulle on esimerkiksi sanottu, että pohjoisen puolen alakoulu (3.sarjainen) ei kuulu tämän hetkiseen kouluverkkokeskusteluun, se on kuulemma ihan toinen asia. Myös eteläisen puolen alakoulujen kohtalo on täysin keskusteluista ulkona.. Joka varmaan sekin edestämme löydetään.

      Monessa kunnassa Lukio ja yläkoulu tekevät yhteistyötä ja itsekin näkisin Nanun ja Lukion pystyvän parempaan yhteistyöhön tulevaisuudessa. Näin myös Aron yhtenäiskoulu+lukio kompleksi tarjoaisi lapsille aidon mahdollisuuden Raumalla käydä koulu eskarista ylioppilaslakkiin yhdessä korttelissa.

      Poista